Toiminta-ajatus

Päiväkotimme toiminta on monipuolista ja kehittävää. Toiminta tapahtuu suurelta osin pienryhmätoimintana, eli n. 5-7 lapsen ryhmissä. Toiminnan suunnittelee ja toteuttaa ryhmien ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta.

Päiväkotimme sijaitsee luonnon keskellä, joten myös luonto- ja ympäristökasvatus on näkyvästi esille toiminnassamme. Olemmekin " Vihreä lippu" -päiväkoti (kestävän kehityksen ohjelma), ja tämän hetkinen teemamme on energia. Vietämme syksyllä mm. lelutonta viikkoa vihreä lippu -teeman mukaisesti.

Päiväkodissamme on mahdollisuus osallistua harrastustoimintaan (laskutetaan erikseen) päiväkotipäivän aikana. Päiväkodissamme käy viikoittain koulutettu musiikkileikkikoulunohjaaja Salla Haataja pitämässä kaikille halukkaille yli kolmevuotiaille lapsille muskaritunteja. Salla opettaa myös pianon- tai ukulelensoittoa innokkaille lapsille. Tunnit ovat kestoltaan 15-30 min. Sävelsalkku

Lisäksi lapsilla on mahdollisuus osallistua treeniteatteriin. Kerran viikossa lapset pääsevät ilmaisemaan itseään englanninkielen siivittäminä. Treeniteatteria käy ohjaamassa keskiviikkoisin teatteritaiteen kandidaatti Anu Hoskin. Harrastustoiminta toteutetaan viikon aikana niin, ettei se vaikuta lapsen osallistumiseen oman ryhmänsä toimintaan. Treeniteatteri.com

Keittiö

Päiväkodissa tarjottava aamiainen ja välipala valmistetaan omassa keittiössä, mutta lounas tulee Mehiläisestä. Mehiläisessä valmistetaan monipuolista ja maittavaa ruokaa. Myös erilaiset erityisruokavaliot onnistuvat hyvin. Mehiläisessä ollaan jatkuvasti ajan tasalla ruokasuositusten suhteen, joten ruoka tehdään lapsia ajatellen.

Vanhempaintoimikunta

Kukonharjan päiväkodissa on myös oma vanhempaintoimikunta, johon jokainen äiti ja isä on lämpimästi tervetullut. Erityisesti aina syyskauden alussa uusia voimia ja ideoita kaivataan. Vanhempaintoimikunnan järjestämillä tempauksilla ja myynneillä on mm. ostettu päiväkotiin kirjoja, leluja sekä järjestetty retkiä ja esim. teatterireissuja. Lämmin kiitos kaikille toimintaan osallistuville jo etukäteen.

Päivän kulku

Kello

Ohjelma

6.30Kukonharja aukeaa
8.00Aamiainen
9.00Kokoonnumme aamutuokioon
9.30Erilaista ohjattua toimintaa, sekä ulkoilua
11.15Lounas
12.00Päivälepo
14.00Välipala
15.00Ulkoilua
17.00Kukonharja sulkee ovensa